YLEISTÄ RAVUISTA
> Rapulajit Suomessa
> Istutus
> Joki- ja täpläravun erot
> Sukukypsyys ja parittelu
> Kasvaminen ja kuorenvaihto
> Ravinto
> Ravulle soveliaan veden laatu

RAPURUTTO

Lähde:
Rapukartoitus Laitilan kalastusalueella - Turun AMK:n opinnäytetyö -
Sonja Lehtinen 2010

 

Rapu

 

Yleistä

Rapu (Astacus astacus) eli jokirapu elää Suomessa pohjoisimmilla äärirajoillaan. Ennen istutusten laajentamista ravun luonnollinen levinneisyysraja kulki linjan Kaskinen – Mikkeli – Lappeenranta eteläpuolella. Nykyisin rapua tavataan napapiirin pohjoispuolella saakka.

Suomessa esiintyy kotoisen ravun lisäksi kaksi muuta rapulajia, täplärapu (Pacifastacus leniusculus) ja kapeasaksirapu (Astacus leptodactylus). Vain täplärapu ja jokirapu ovat taloudellisesti merkittäviä. (Tulonen ym. 1998, 15; Mannonen 2002, 220.)

Raputuotannon elvyttämiseksi ruttovesissä tuotiin korvikkeeksi tautia hyvin kestävä täplärapu. Pohjois-Amerikasta kotoisin olevalla täpläravulla suoritettiin ensimmäiset istutukset Suomen vesistöihin vuonna 1967. (Tulonen ym. 1998, 10.) Täplärapuistutukset ovat rajoittuneet lähinnä Etelä- ja Lounais-Suomen alueelle (Mannonen 2002, 226). Laitilan kalastusalueella esiintyy ainoastaan jokirapuja.

Kotimaista jokirapua arvostetaan edelleen täplärapua enemmän (Kilpinen 2003, 222). Vierasperäisen täpläravun istuttamisessa riskinä on rapuruttoa kantavien täplärapukantojen syntyminen jokirapuvesien läheisyyteen. Istuttamiseen tarvitaan kirjallinen lupa ELY-keskuksen kalatalousryhmältä. (Mannonen 2002, 225–226.)

Täpläravun istuttamista ohjaa Kalataloushallinnon rapustrategia, jonka tavoitteina ovat rapuvesien paras mahdollinen tuotto, jokirapujen suojeleminen, rapuruton ja muiden raputautien leviämisen ehkäiseminen sekä täpläravun hallittu kotiuttaminen (TE-keskusten työryhmä, Mannonen & Halonen 2000, 34).

Jokirapu ja täplärapu muistuttavat paljon toisiaan. Paras tuntomerkki on täpläravun saksien hangassa oleva isohko täplä, joka jokiravulta puuttuu. Täplää ei välttämättä näy vielä pienillä täpläravuilla. Poikaset voidaankin erottaa jokiravun kyljessä, pään ja keskiruumiin uurteessa sijaitsevasta piikistä, joka täpläravulta puuttuu. (Tulonen ym. 1998, 16–17.) Täplärapu myös kasvaa kookkaammaksi ja sen sakset ovat suuremmat (Tulonen ym. 1998, 26).

Ravun ruumis koostuu 19 jaokkeesta. Pää ja keskiruumis muodostavat eturuumiin, jota peittää yhtenäinen selkäkilpi. Takaruumis eli pyrstö on nivelikäs ja taipuisa. Jokaisessa jaokkeessa on raajapari. Kaikkia ruumiinosia peittää kitiinikuori. Pään etuosassa sijaitsee verkkosilmät ja kaksi paria tuntosarvia, joista pitemmät ovat rapujen tärkeimmät tuntoelimet. (Tulonen ym. 1998, 17–18.) Eri sukupuolta olevat ravut voidaan todeta silmämääräisesti. Koiraan erottaa naaraasta selvimmin koiraan vatsapuolella olevista paritteluraajoista, jotka naaraalta puuttuvat (kuva 3). Koiraalla on myös suhteellisesti isommat sakset kuin naaraalla ja puolestaan naaraalla on leveämpi pyrstö kuin koiraalla. (Mm. Westman & Nylund 1985, 26; Mannonen 2002, 220.)

Rapukoiraat saavuttavat sukukypsyyden noin 6–7 cm:n mittaisina, jolloin ne ovat 3–4-vuotiaita. Naarasravut tulevat sukukypsiksi 7–8 cm:n mittaisina ja ovat tällöin 4–5-vuotiaita. (Tulonen ym. 1998, 19.) Parittelu tapahtuu syys–lokakuussa, kun veden lämpötila laskee noin 10 °C:een. Naarasrapu laskee mätimunat yleensä noin 2–3 viikon kuluttua parittelusta. Mätimunat kiinnittyvät naaraan uimajalkoihin pyrstön alle ja pysyvät siellä seuraavaan kesään asti. (Järvenpää, Tulonen, Erkamo, Savolainen & Setälä 1996, 4.) Etelä-Suomessa poikaset kuoriutuvat yleisimmin heinäkuun alkupuoliskolla (Tulonen ym. 1998, 22).

Kuva: Koiraan paritteluraajat

Kasvu tapahtuu hyppäyksittäin, kuorta vaihtamalla. Ravun kuorenvaihto on monimutkainen tapahtumaketju, jota hormonit säätelevät. Ensimmäisen kesän aikana ravun poikanen vaihtaa kuortaan 4–7 kertaa. Seuraavina kasvukausina kuorenvaihdot harvenevat. Sukukypsyyden saavuttamisen jälkeen ravut vaihtavat kuorensa enää 1–2 kertaa vuodessa. (Tulonen ym. 1998, 23–24; Mannonen 2002, 220.)

Aikuinen rapu on lähes kaikkiruokainen. Ravinto koostuu kasvinosista, eläinravinnosta ja detrituksesta eli pohjalle vajonneesta kuolleesta aineksesta. Eläinravinnon osuus on suurimmillaan ravun ensimmäisinä elinvuosina. Koon kasvaessa kasviravinnon osuus suurenee. (Järvenpää ym. 1996, 6–7.) Rapu liikkuu ja ruokailee hämärän tultua. Yleisesti ottaen rapu liikkuu vain pienellä alueella pesäkolonsa lähellä. Rapu elää yksin ja puolustaa reviiriään lajitovereiltaan. Se saattaa tilaisuuden tullen olla kannibaali. (Tulonen ym. 1998, 26.)

Rapu viihtyy sekä kirkkaissa että tummissa vesissä. Se elää niin järvissä, lammissa kuin virtavesissäkin. Koska rapu on pohjaeläin, on pohjan laadulla ja suojapaikkojen määrällä tärkeä merkitys. Kaivamiseen soveltuvat kiinteät pohjat sopivat ravulle. Erikokoiset kivet ja uponneet puunrungot antavat tarvittavia suojapaikkoja. Rapu elää ja ruokailee tavallisesti 0,5–3 m:n syvyydessä. (Tulonen ym. 1998, 27–28; Mannonen 2002, 220–221.)

Menestyäkseen rapu vaatii hyvänlaatuista hapekasta vettä. Kiintoaineen määrä tulisi olla vähäinen, koska suuri pitoisuus vedessä voi tukkia ravun kidukset. Hapen vähetessä kiintoaineen haittavaikutukset ravulle suurenevat. Happamassa vedessä ravut eivät viihdy, pH-luvun tulisi olla mahdollisimman neutraali. Vesi on hapanta, kun siinä on liian vähän kalkkia, jota rapu tarvitsee runsaasti kasvaakseen ja lisääntyäkseen. Myös lämpötilalla on suuri vaikutus ravun elämänkiertoon. (Tulonen ym. 1998 28–31; Mannonen 2002, 221–222.) Rapujen onnistunut lisääntyminen vaatii riittävän pitkän kasvukauden. Vesistön kesälämpötilojen tulisi arvion mukaan olla 2–3 kuukauden ajan yli 15 °C, jotta ravut muodostaisivat pyyntiä kestäviä kantoja. (Järvenpää ym. 1996, 12.) Raudan ja labiilin eli reaktiivisen alumiinin on todettu olevan haitallisia ravulle. Näiden metallien haitallisuus riippuu veden happamuudesta. Lisäksi ravut ovat erityisen herkkiä ympäristömyrkyille. (Mannonen 2002, 222.) Taulukossa 1 on esitetty ravulle soveliaan veden ominaisuuksia. Vesinäytteistä tärkeimmät selvitettävät muuttujat ovat happipitoisuus, pH ja alkaliteetti (Tulonen ym. 1998, 51).

Taulukko 1. Ravulle soveliaan veden ominaisuuksia (Tulonen ym. 1998, Mannosen 2002, 222 mukaan).

Suurimmat rapukantoja uhkaavat tekijät ovat taudit, loiset, viholliset ja ympäristömuutokset (Tulonen ym. 1998, 33–44). Kyky vastustaa tauteja on ravulla huono, koska sillä ei ole solumuistiin perustuvaa immuunijärjestelmää. (Raputieto-keskus 2008 [viitattu 9.12.2009]). Raputaudeista pahin on rapurutto, joka leviää etenkin ihmisen mukana vesistöstä toiseen. Ravut kärsivät myös ympäristömuutoksista, jotka aiheutuvat ihmisen toimista. Näitä ovat happamoituminen, rehevöityminen, ympäristömyrkyt ja erilaiset vesistötyöt. Lisäksi ravun vihollisia kaloista ovat muun muassa ahven, ankerias, made ja hauki. Nisäkkäistä rapuja syövät lähinnä minkki ja piisami. (Westman & Nylund 1985, 49–52; Tulonen ym. 1998, 33–44; Mannonen 2002, 230.)

 

Rapurutto

Rapuruton aiheuttaa Aphanomyces astaci -sieni, joka on kotoisin Pohjois-Amerikasta. Suomeen rapurutto saapui vuonna 1893. Rapuruttosieni kasvaa lähinnä ravun kuoressa, mutta se leviää myös muualle elimistöön. Rapurutto leviää parveiluitiöiden välityksellä. Veden lämpötilasta riippuen ruttosieni ja parveiluitiöt saattavat säilyä hengissä ravun ulkopuolella muutamasta tunnista muutamaan päivään. Kesällä rapu kuolee 1–2 viikossa ja talvella 2–4 viikon kuluessa tartunnan saamisesta. (Tulonen ym. 1998, 34.) Nykytietämyksen mukaan kaikki ravut eivät kuitenkaan kuole rapuruttoon – ruttotyypistä riippuen (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2009 [viitattu 8.12.2009]).

Rapurutto etenee nopeasti, eikä useinkaan ole havaittavissa oireita ennen taudin loppuvaihetta. Sairastunut rapu saattaa olla liikkeellä päiväsaikaan ja rapsuttaa itseään jatkuvasti. Kuolemassa olevat ravut liikkuvat horjuen jalat ojennettuina niin sanottua puujalkakäyntiä pyrstö vatsapuolelle kääntyneenä. Tyypillisiä oireita täpläravulla ovat pyrstön alapinnalla ja nivelissä näkyvät ruskeat pigmenttilaikut ja raajojen puuttuminen. (Tulonen ym. 1998, 34–35.) Suurin osa täpläravuista kantaa loista mukanaan, mutta täplärapu itse sairastuu ruttoon hyvin harvoin (Elintarviketurvallisuusvirasto Evira 2009b [viitattu 8.12.2009]). Täpläravun parempi puolustuskyky ruttosientä vastaan liittyy siihen, että se on kaikenaikaa varautunut siihen. Tämä johtuu puolustusgeenin tehostuneesta toiminnasta. (Bangyeekhun 2002, 33.)

Tällä hetkellä Suomessa on ainakin kaksi eri rapuruttokantaa. Tämä toinen rapuruttokanta levisi täplärapujen tuontien yhteydessä. (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2009 [viitattu 8.12.2009].) Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on selvittänyt, että alun perin Suomeen tullut rapurutto ja täplärapujen mukanaan kantama ovat perimältään kaksi erilaista tyyppiä. Ruttotyyppien käyttäytymisessäkin vaikuttaisi olevan eroja. Alkuperäisen rapuruton kannoissa on joukossa sellaisia, jotka eivät tapa heti kaikkia rapuja. Ravussa, joka sairastaa tällaista hitaasti etenevää rapuruttoa, saattaa näkyä samanlaisia kuorivaurioita kuin ruttoa kantavassa täpläravussa. On mahdollista, että joissakin järvissä toistuvasti ilmaantuva rapurutto olisi loista kantavien rapujen vuoksi järvessä pysyvä ja epidemia syntyisi taas kun rapukanta olisi kasvanut tarpeeksi. (Elintarviketurvallisuusvirasto Evira 2009b [viitattu 8.12.2009].) Tämä selittää pitkien aikojen välein samassa vesistössä toistuvat rapukuolemat (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2009 [viitattu 8.12.2009]).

Useimmiten rapurutto leviää vesistöstä toiseen ruttoisten rapujen, ruttoa kantavien täplärapujen, syöttien tai ravustusvälineiden mukana. Kalastusvälineissä ja veneissä tai kalaistutusten yhteydessä, joko kuljetusvedessä tai kalan limassa vesistöön voi kulkeutua ruttoitiöitä. Myös nisäkkäät ja linnut voivat levittää tartuntaa. Vesistöstä toiseen rapurutto leviää kuitenkin useimmiten ihmisen toimesta. Liitteessä 5 on annettu ravustusvälineiden desinfiointiohjeita. Tutkimusten mukaan ruttosienen on havaittu säilyvän infektiokykyisenä vielä kahden vuorokauden pakastamisen jälkeen -20 °C lämpötilassa, mutta ei enää kolmen vuorokauden jälkeen (Oidtmann, Heitz, Rogers & Hoffmann 2002, 163–164). Rapurutto ei elä vesistössä ilman isäntäeläintään, rapua. Mikäli vesistössä ei vuosiin ole esiintynyt rapuja, siellä ei myöskään ole rapuruttoa (Tulonen ym. 1998, 35–36; Mannonen 2002, 230.)

 

Copyright 2010 Sonja Lehtinen